Siirry sisältöön

Lähetystyö

Lähetystyö on ihmisen kokonaisvaltaista auttamista. Se merkitsee sekä hengellistä että aineellista tukea – rukousta, läsnäoloa, oikeudenmukaisuuden edistämistä ja konkreettista apua siellä, missä tarve on suurin. Pöytyän seurakunta tekee lähetystyötä yhdessä kumppaneidensa kanssa Suomessa ja maailmalla, jotta jokainen voisi kokea arvon, toivon ja lähimmäisenrakkauden.

Torimyyjiä myymässä telttakatoksessa.
Tansanialaisesta puusta veistetty patsas. Jeesus viimeisellä ehtoollisella opetuslasten kanssa pöydän vieressä.
Koristeelliset ja värikkäät mininuket korurasian vieressä El Salvadorista.
Kädet kutomassa sukkaa

Lähetyskäsky

"Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.

Matt.28:18-20

Nimikkolähetit

Kaksi naista istuu kirkon penkissä kahvia juoden. Nimikkolähetti Katri Linnasalo ja aikaisemmin Tansanian lähettinä ollut rovasti Sirkka-Liisa Peltola-Laine kirkkokahvilla Oripään kirkossa
Nimikkolähetti Katri Linnasalo ja aikaisemmin Tansanian lähettinä ollut rovasti Sirkka-Liisa Peltola-Laine kirkkokahvilla Oripään kirkossa

Katri Linnasalo

Työskennellyt Papua-Uudessa-Guineassa Wycliffe Raamatunkääntäjien työyhteydessä vuodesta 1984, nekin kielen parissa vuodesta 1988.

Katri työskentelee nekin kieltä äidinkielenään puhuvan raamatunkäännöstiimin käännösasiantuntijana. Tavoitteena on viimeistellä nekinkielisen luterilaisen seurakunnan käyttöön koko Uusi testamentti ja luterilaiseen jumalanpalvelusperinteeseen liittyvien kirkkovuoden tekstien kolme vuosikertaa. Uusi testamentti julkaistaan myös äänitteenä. Työn arvioidaan olevan valmis käyttöön vuonna 2027.

Iisakki Saari

Lentäjä Iisakki Saari lähti MAF:n lentäjän tehtäviin Etelä-Sudaniin syksyllä 2023. 
Etelä-Sudanissa Iisakki Saari suorittaa avustuslentoja, joilla on valtava merkitys alueen ihmisille. MAF:n lentäjänä hän kuljettaa lääkintätarvikkeita, ruokaa ja muita elintärkeitä tarvikkeita syrjäisiin ja vaikeakulkuisiin paikkoihin, joihin ei muuten olisi mahdollista päästä. Lisäksi hän lentää lääkäreitä, sairaanhoitajia ja muita avustustyöntekijöitä auttamaan paikallisia yhteisöjä ja evakuoimaan sairaita ja haavoittuneita turvallisiin hoitopaikkoihin.

Maatalousnäyttelyn pisteellä nuori pelaan lentosimulaattorilla sekä mies katselee kameraan. Iisakki Saari vieraili Okra maatalousnäyttelyssä seurakuntamme osastolla kesällä 2025. Mukanaan hänellä oli lentosimulaattori, joka kiinnosti erityisesti nuoria.
Iisakki Saari vieraili Okra maatalousnäyttelyssä seurakuntamme osastolla kesällä 2025. Mukanaan hänellä oli lentosimulaattori, joka kiinnosti erityisesti nuoria.

Pöytyän seurakunnan yhteistyökohteet

Pelleistä ja kaisloista rakennettu kirkko Ugandassa Taustalla isolehtisiä kasveja pellolla. Kuva: Sley Pyykönen
Kuva: Sley Pyykönen

Etelä-Sudanin ja Ugandan pakolaistyö


Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys tekee lähetystyötä Etelä-Sudanissa ja Ugandassa. Yhdessä Etelä-Sudanin ja Sudanin evankelisluterilaisen kirkon kanssa koulutetaan uusia työntekijöitä kirkolle ja tuetaan muun muassa kaikkein vaikeimmassa asemassa olevia lapsia kirkon oman kouluprojektin kautta.
Pöytyän seurakunnan yhteistyökohde on erityisesti tukea Sleyn: lähettien Anna ja Taisto Sokan työtä Etelä-Sudanissa ja Ugandassa.

Etelä-Sudan itsenäistyi Sudanista 9. heinäkuuta 2011. Etelän asukkaat edustavat uskonnoltaan kansanuskontoja ja kristinuskoa. Maan suurin kaupunki ja pääkaupunki on Juba. Maan virallinen kieli on englanti, vaikka suurin osa kansasta puhuu kotikielenään jotakin paikallista kieltä.  
Molemmissa maissa asukkaita on yhteensä yli 40 miljoonaa. Noin seitsemän kertaa Suomen kokoisella alueella on satoja kansallisuuksia. Kieliä on 597. Pohjoisessa on valtakielenä arabia.

Ensin lähetit työskentelivät vasta itsenäistyneessä Etelä-Sudanissa. Sisällissodan myötä työn pääpaino siirtyi Ugandan pakolaisleireille, jonne suuri osa seurakuntalaisia ja kirkon työntekijöitä pakeni. Nuoressa ja kasvavassa kirkossa on kova tarve sekä hengelliselle että materiaaliselle avulle.

Suomen Lähetysseuran katastrofityö

Suomen Lähetysseuran katastrofityö kohdentuu ensisijaisesti maihin, joissa Lähetysseuralla on jo ennestään toimintaa. Näin saamme avun luotettavasti ja nopeasti perille pitkäaikaisten yhteistyökumppanien kautta. Tarkoituksena on auttaa erityisesti kaikkein syrjäytyneimpiä ihmisryhmiä parantamaan terveyttä, hygieniaa, ruokaturvaa ja toimeentulomahdollisuuksia.

Lähetysseura sitoutuu kaikessa toiminnassaan kansainvälisesti hyväksyttyihin humanitaarisen avun normeihin ja standardeihin. Katastrofiapua annetaan etniseen taustaan, uskontoon tai kansallisuuteen katsomatta. Tällä hetkellä annetaan apua katastrofien aikana sekä autetaan jälleenrakennuksessa (esim. Ukrainassa, Angolassa ja Gazan alueella).

Paikallinen toiminta

Tule mukaan!

Teemme yhdessä monia tempauksia lähettikohteidemme tukemiseksi. Seuraa ilmoittelua ja tule mukaan!

  • torille
  • näyttelyihin
  • joulumyyjäisiin
  • lähetyslounaille
  • tilkkupiiriin


Jos haluat olla mukana järjestämässä tapahtumia. Ota yhteys Saijaan tai Juhaan

Tilkkupiiri

Kudottuja eri värisiä villasukkia pöydällä.
Nuken vaatteita pöydällä. pöydällä.

Kokoontuu talvikautena maanantaisin joka toinen viikko Yläneen seurakuntatalolla klo 11-13.

Piirissämme neulotaan sukkia ja ommellaan kierrätyskankaista esimerkiksi pöytäliinoja, nukenvaatteita, lastenvaatteita, tyynyjä ja peittoja. Kiirettä ei pidetä, vaan jokainen tekee omassa tahdissaan. Ompelukoneen tasainen surina ja puikkojen kilinä sekoittuvat iloisesti puheensorinaan.

Tervetuloa mukaan lämminhenkiseen joukkoomme!

Sukat toimitamme eri järjestöjen kautta Ukrainaan esimerkiksi vanhuksille ja kotinsa menettäneille. Käsitöitämme voi ostaa lähetystyön hyväksi muun muassa seurakunnan omissa tapahtumissa.

Jos kaipaat sukkia tai muita käsitöitä, voit myös olla yhteydessä lähetyssihteeri Saijaan.

Yläneen tilkkupiirin villasukkamyynti:

  • 18 – 35 kokoiset 5 €
  • 36 – 40 kokoiset 10 €
  • 41 – 46 kokoiset 15 €

Kuvia toiminnasta

Kuva suurenee klikkaamalla

Patalapun reunusta virkkaavat kädet.

Tilkkupiiri

Tilkkupiiri

Kädet, joissa sukankudin.

Tilkkupiiri

Tilkkupiiri

Torimyyjiä myymässä telttakatoksessa.

Lähetystyön väkeä myymässä tuotteita Porkkanamarkkinoilla Turun Tuomiokirkkotorilla.

Lähetystyön väkeä myymässä tuotteita Porkkanamarkkinoilla Turun Tuomiokirkkotorilla.

Nainen istuu lattialla edessään esineitä eri lähetysmaista.

Lähetyssihteeri Saija Kyrössä

Lähetyssihteeri Saija Kyrössä

Iltatorilla myyntiä mm. auton takakontista.

Riihikosken iltatorilla

Riihikosken iltatorilla

Kuvia lähetysnäyttelystä

Näyttelyssä oli esillä esineistöä, joita Sirkka-Liisa Peltola-Laine on tuonut mukanaan Suomeen, ollessaan lähetystyöntekijänä Tansaniassa sekä samalla hän on tuonut tuulahduksen maasai-kulttuurista ja tansanialaisten elämästä meidän nähtäväksemme.

Lasivitriineissä esineistöä Tansaniasta, patsaita, tauluja sekä etualalla oleskelutuolit ja pöytä. https://poytyanseurakunta.fi/wp-content/uploads/sites/19/2026/06/Vitriinit.jpg
Yleisnäkymä näyttelystä, lasivitriineissä esineitä, ikkunoissa ja seinällä erivärisiä kankaita. https://poytyanseurakunta.fi/wp-content/uploads/sites/19/2026/06/Pikkuviriinit.jpg
Vitriinissä tansanialaisia tauluja, pelejä ja vaatteita. https://poytyanseurakunta.fi/wp-content/uploads/sites/19/2026/06/Iso-vitriini.jpg
Tansanialainen kangas, jossa maan kartta ja lipun värit. https://poytyanseurakunta.fi/wp-content/uploads/sites/19/2026/06/Karibu.jpg
Tansanialaisesta puusta veistetty sarvikuono. https://poytyanseurakunta.fi/wp-content/uploads/sites/19/2026/06/Sarvikuono.jpg
Tansanialaisesta puusta veistetty kilpikonna. https://poytyanseurakunta.fi/wp-content/uploads/sites/19/2026/06/Kilpikonna.jpg
Tansanialaisesta puusta veistetty patsas, jossa ihmishahmoja pystysuunnassa päällekkäin. https://poytyanseurakunta.fi/wp-content/uploads/sites/19/2026/06/Patsas.jpg
Tansanialaisesta puusta veistetty kaksi maasaipatsasta. https://poytyanseurakunta.fi/wp-content/uploads/sites/19/2026/06/Maasaipatsaat.jpg
Tansanialaisesta puusta veistettyjä patsaita, joiden aiheena Jeesus syntynyt talliin ja tietäjät tuomassa lahjojaan. https://poytyanseurakunta.fi/wp-content/uploads/sites/19/2026/06/Ebenpuupatsaat.jpg
Kolme erikokoista tansanialaista rumpua. https://poytyanseurakunta.fi/wp-content/uploads/sites/19/2026/06/Rummut.jpg
Pyöreä puulautanen, jossa erivärisiä sileitä kivipalloja lautasen koloissa eli peli. https://poytyanseurakunta.fi/wp-content/uploads/sites/19/2026/06/Peli.jpg
Pienistä helmistä punottuja leveitä maasaikaulakoruja. https://poytyanseurakunta.fi/wp-content/uploads/sites/19/2026/06/Massaikorut.jpg
Pienistä helmistä punottuja leveitä maasaikaulakoruja. https://poytyanseurakunta.fi/wp-content/uploads/sites/19/2026/06/Maasaikorut2.jpg
Kaksi kaislasta punottua pientä koria ja maasaikaulakoruja. https://poytyanseurakunta.fi/wp-content/uploads/sites/19/2026/06/Maasaikorut.jpg
Leijonapatsas, puinen kirahvipatsas, kangas jossa kaksi tansanialaista soittaa rumpuja seisaaltaan. https://poytyanseurakunta.fi/wp-content/uploads/sites/19/2026/06/Tiikeri.jpg
Taulussa maasai kaulassaan leveitä helmikoruja ja kädessään paimensauva. https://poytyanseurakunta.fi/wp-content/uploads/sites/19/2026/06/Maasaitaulu.jpg
Ruohonleikkuuveitsi, viidakkoveitsi, puukilpikonna, puusarvikuono ja kirves Tansaniasta. https://poytyanseurakunta.fi/wp-content/uploads/sites/19/2026/06/Viidakkoveitsi.jpg
Tansanialaisia vesileilejä. https://poytyanseurakunta.fi/wp-content/uploads/sites/19/2026/06/Leilit.jpg
Tansanialaisia astioita. https://poytyanseurakunta.fi/wp-content/uploads/sites/19/2026/06/Astioita.jpg
Laakeassa kaislakorissa teksti Asante mama Peltola.

Kiitos mama Peltola!

Kiitos mama Peltola!