Siirry sisältöön

Diakonia kulkee rinnalla

Etsimme ja tunnistamme inhimillistä hätää sekä yritämme lieventää sitä.

Avoimissa kämmenissä kaksi perunaa.

Keskustelua

Oman seurakunnan papit(avautuu uuteen ikkunaan)diakoniatyöntekijät(avautuu uuteen ikkunaan) ja muut seurakunnan työntekijät ovat seurakuntalaisia varten.

Nuori, voit ottaa mieltä painavissa asioissa yhteyttä seurakunnan nuorisotyönohjaajiin(avautuu uuteen ikkunaan) ja nuorisotyöstä vastaavaan pappiin.(avautuu uuteen ikkunaan)

Lapsiperheet voivat kääntyä arjen haasteissa perhetyöstä vastaavan lastenohjaajan puoleen.

Nykyaikainen diakoniatyö on verkostotyötä yhdessä muiden toimijoiden kanssa. Diakonityössä toimivat diakonian viranhaltijat, muut seurakunnan työntekijät ja vapaaehtoiset mahdollisuuksiensa mukaan.

Linkkejä muihin verkossa oleviin tukisivustoihin löydät tämän sivun alaosasta.

Kaksi henkilöä kävelee rinnakkain tunturin huipun esteettömällä reitillä.

Kotikäynnit

Olemme lähellä myös silloin, kun koti on paras paikka kohdata. Kotikäynnit ovat tärkeä ja arvokas osa seurakunnan elämää. Kotikäynneillä haluamme kohdata erityisesti heitä, joiden on vaikea osallistua seurakunnan yhteisiin tilaisuuksiin.

Kotikäynnille voi pyytää pappia, diakoniatyöntekijää tai muuta seurakunnan työntekijää.

Laulaminen, keskustelu ja rukous voivat kuulua tapaamiseen, yhdessä voidaan myös lukea tai ulkoilla – valmista kaavaa ei ole.
Tärkeintä on lämmin kohtaaminen ja turvallinen yhdessäolon hetki.

 

Pöydällä virsikirja, vastapäätä toinen virsikirja henkilön kädessä.

Tervehdykset syntymäpäivänä

Haluamme muistaa erityisesti merkkipäiviä viettäviä seurakuntalaisia.

  • 75- ja 80-vuotiaille järjestämme vuosittain syntymäpäiväjuhlan helatorstaina Pöytyän kirkolla.
  • Teemme syntymäpäiväkäynnin 85-, 90- ja 95-vuotiaille sekä siitä eteenpäin vuosittain.
  • 91–94-vuotiaille lähetämme onnittelutervehdyksen postitse.

 

 

Kuva: Katri Joukamo

Päivänkakkarat niityllä

Suru

Tukea läheisensä menettäneille.

Päivä vain ja hetki kerrallansa,
siitä lohdutuksen aina saan.
Mitä päivä tuokin tullessansa,
Isä hoitaa lasta armollaan.
Kädessään hän joka päivä kantaa,
tietää kaiken, mitä tarvitsen,
päivän kuormat, levon hetket antaa,
murheen niin kuin ilon seesteisen.
Virsi 338:1

Jos haluat keskustella sinua kohdanneesta menetyksestä, ole rohkea ja ota yhteyttä. Olemme tukenasi ympäri vuoden.

Syksyn sururyhmä toteutetaan vuosittain.
Lähiomaiselle lähetetään kutsu pyhäinpäivän messuun sekä sururyhmään, johon on ennakkoilmoittautuminen. Ryhmä on tarkoitettu kaikille, joita suru koskettaa.

Valkoinen höyhen leijailee ilmassa.

Diakoniatiimi

Linkkejä muille sivustoille

Sivun yläosan kuvat: Katri Joukamo ja Minna Majuri-Kiiski